Työelämässä leikitään vieläkin 1980-lukua

Suomessa ajatellaan työelämää vanhanaikaisen paradigman mukaan. Esitämme itsellemme, että työelämä toimii kuten 1980-luvun alussa. Silloin ihmiset valmistuivat yhteen ammattiin, menivät töihin yhdelle työnantajalle ja saivat siltä tasaista kuukausipalkkaa. Työ tehtiin työpaikalla tiettynä aikana, oman alan TESin mukaan laskettiin lisät, lomat juoksivat ja keskusjärjestöt sopivat tasokorotuksista valvottuaan viikon valtakunnansovittelijan kansliassa. Internetiä ei ollut keksitty, idänkauppa rullasi ja markka devalvoitiin tasaisin väliajoin. Enää maailma ei toimi näin!

Järjestelmä ei ole ajan tasalla

tyoelama_1982vs2016

Lainsäädäntömme lähtee siitä, että työ on palkkatyötä, jota tehdään yhden työnantajan palveluksessa ikuisesti ja työ on aina samanlaista. Työtä tehdään selkeästi määritellyssä paikassa ja tiettyinä aikoina. Kellokortti on oletus työnajanseurannalle ja työn mittaamiselle. Oletetaan, että palkanmaksu ja työsuhde rullaavat yhdenmukaisena prosessina kuukaudesta ja vuodesta toiseen, eikä firmassa tai työssä tapahdu muutoksia.

Internetiä ei ollut keksitty, idänkauppa rullasi ja markka devalvoitiin tasaisin väliajoin.

Työehtosopimusjärjestelmä (TES) säätelee työsuhteen ehtoja ja palkkaa. Malli lähtee siitä, että jokaisella yrityksellä on oma “alansa”, jolle keskitetysti työnantaja- ja työntekijäliitot sopivat kaikenlaista lisää ja sääntöä. Iso osa työehtosopimuksista on ns. yleissitovia, jolloin ne koskevat sellaisiakin työnantajia ja työntekijöitä, jotka eivät itse ole sopijaosapuolten jäseniä.

Tämä systeemi sopii perinteiseen tehtaaseen, jossa tuotetaan prosessina samaa tuotetta ja se vaatii tietyt toimenkuvat ja tietyn määrän tuotantolinjalla vietettyä työntekijöiden aikaa. Työsuhteen ja palkanlaskennan malli on rakennettu isoille ja vakiintuneille yrityksille, joilla on sen vaatimaa byrokratiaa varten henkilöstö- ja talousosastot.

Työ on kuitenkin nykyään yhä useammin sellaista, että työntekijä myy osaamistaan eri projekteihin ja eri työnantajille, usein limittäin ja välillä pätkissä. Työntekijä pyrkii parhaansa mukaan myymään omaa osaamistaan sitä tarvitseville: välillä saatetaan tehdä töitä kuukausipalkalla ja välillä projektiluontoisesti. Työ ei myöskään ole sidottu fyysisesti tiettyyn paikkaa, eikä työaika ole selkeästi määriteltävissä. Läppärillä töitä voi tehdä kahvilasta ja projektit eivät selkeästi erotu toisistaan kellokorttimallilla: otat välillä puhelun tai pikaviestin, joka liittyy toiseen projektiin, vaikka oletkin kirjoittamassa esitystä toiseen projektiin.

Työnantajayritys on myös erilainen verrattuna vanhaan teollisuuslaitokseen: yritys tuottaa yhä useammin immateriaalisia palveluita ja myös sen tulovirrat tulevat erilaisista projekteista eri asiakkaille. Projektien sisältö ja tarvittava henkilöstön kompetenssi vaihtelevat, työ ei ole vain vakiintuneen prosessin seuraamista. Yritys toimii yhdessä muiden, usein ulkomaalaisten, yritysten kanssa joustavasti eri projekteissa tehden itse välillä enemmän ja välillä vähemmän projektien kokonaisuuksista. Työnantajalla ei välttämättä ole varsinaista fyysistä toimipistettä: yritys voi olla asiantuntijoiden verkosto ja tekijät ovat projekteja tehdessään asiakkaan tiloissa, tai tekevät työtä kotonaan.

tyopaikat_pieniin_yrityksiin

Työpaikat ovat viimeisen 10 vuoden aikana syntyneet pieniin yrityksiin, eivät isoihin yrityksiin (Lähde: Tilastokeskus, grafiikka: Suomen Yrittäjät). Siksi vanhan mallinen järjestelmä ei auta tulevaisuuden työllisyyttä ja talouskasvua.

Houkutus maksaa työstä pimeästi on suuri.

Työn kohtaanto ja työsuoritteesta maksaminen verkkopalvelujen avulla on nykyisessä systeemissä monesti tehotonta ja työsuoritteen oikeudellinen asema epäselvä. Miten rakennusmiehen, joka käy viikonloppuna maalaamassa olohuoneen seinät yksityishenkilölle, pitäisi saada työstään korvaus? Hän voi löytää työn verkon kautta työnvälityspalvelusta tai kuulla siitä Facebookissa. Kotitaloudelle palkanmaksaminen on hankalaa, koska työ ajatellaan lainsäädännössä aina ison yrityksen teettämäksi ja koko prosessi henkilöstöosaston hoitamaksi. Yksityishenkilön on vaikea toimia työnantajana. Houkutus maksaa työstä pimeästi on suuri. Tämä ei ole yhteiskunnallinen etu, eikä lopulta kummankaan työn osapuolen etu.

Työtä säätelee monimutkainen lakiviidakko, joka kietoutuu myös osaksi sosiaaliturvaa. Ihminen luokitellaan yhteiskunnan puolesta erilaisiin hallinnollisiin lokeroihin: palkansaaja, yrittäjä, eläkeläinen, opiskelija jne. Näiden siilojen rajoja on vaikea ylittää ja usein on helpompi jättää pieni työ tekemättä tai tehdä se pimeästi, koska byrokratia lokeroiden välillä liikkumisesta on liian suurta.

Miksi tämä on ongelma?

Ensimmäinen ongelma on, että pakottavia säädöksiä on päätetty ulkoparlamentaarisesti: laki ole ainoa työsuhteita ja työtä määrittävä asia, vaan sen lisäksi on vajaa 200 yleissitovaa työehtosopimuksta, joista ei ole päätetty julkisesti, eikä niiden rakenteista tai yksityiskohdista ole käyty julkista keskustelua. Päätöksenteko ja järjestelmän kehittäminen on sekava kokonaisuus. TESit on sementoitu tiukasti paikoilleen, vaikka maailma ympärillä muuttuisi. Jo pelkästään sopijaosapuolien määritelmä on nykymaailmaan huonosti sopiva, eikä edusta työsuoritetta myyviä ja ostavia tahoja kattavasti (päätoimijat ovat käytännössä SAK ja EK jäsenliittoineen). Sopijaosapuolten organisaatiot ja toimintalogiikka kuvastavat vanhaa maailmaa ja sopii huonosti nykyiseen työelämään. Ne ovat vanhassa maailmassa toimivien osapuolien kartelleja uutta työtä ja maailmaa vastaan.

…vanhassa maailmassa toimivien osapuolien kartelleja uutta työtä ja maailmaa vastaan

Toinen ongelma on säädösten määrä, työsuhteen eri osa-alueiden erilainen logiikka ja säädösten pikkutarkkuus ja laajuus. TES-systeemin yksi ongelma on, että uuden työntekijän ja työnantajan on vaikea edes tietää, mikä TES on se, jota pitäisi noudattaa. Kun se selviää, niin palkanlaskentaa säätelee moninainen sääntöviidakko, joissa jokaisella osa-alueella on oma logiikkansa. Esimerkiksi ikärajat, euromääräiset rajat jne. ovat erilaisia eläkeasioissa, TVR-maksuissa ja pakollisessa tapaturmavakuutuksessa. Säännöksissä on myös paljon pikkutarkkoja määräyksiä, joiden kirjaamiselle lakiin on vaikea nähdä mitään järkevää syytä: esim. euromääräinen raja TyEL-sopimuksen hankkimiselle tai velvoite maksaa palkka tuntityöstä vähintään 2vkon välein. Tämä aiheuttaa isoja prosessikustannuksia ja nostaa laillisen palkanmaksun kynnystä.

Kolmanneksi systeemi ja nykyiset säännökset sopivat huonosti digitaalisessa ja globaalissa maailmassa. Jos myyn osaamistani graafikkona brasilialaiselle yritykselle suunnittelemalla esim. 2 päivän työnä uuden logon, niin miten minun pitäisi työsuoritteesta rahaa korvaus? Yritystä minulla ei ole, koska olen täyspäiväisesti töissä suomalaisessa muotoilufirmassa. Virallista palkkaa en voi brasilialaiselta firmalta käytännössä saada, koska byrokratia menisi heille ja minulle täysin mahdottomaksi. TESit ja palkanmaksun prosessi ei taivu tähän maailmaan. Työn suorittajan pelkona on tässä tapauksessa tulla lokeroiduksi yrittäjäksi, joka tarkoittaisi täysin erilaista kohtelua sosiaaliturvan näkökulmasta. Työtä ei välttämättä kannata edes ottaa.

Miten tästä eteenpäin?

Ensimmäinen asia olisi puhdistaa nykyiset säännökset turhista päällekkäisyyksistä. Eri osa-alueiden määräykset pitäisi harmonisoida, jotta työsuhteen velvollisuudet olisi helpompi ymmärtää. Palkanlaskenta pitää tehdä niin yksinkertaiseksi, että sen ymmärtää jokainen työntekijä ja pienyrittäjä. Viranomaisten olemassa olevat tekniset ratkaisut pitää paketoida niin, että taustalla oleva monimutkainen koneisto ei häiritse asiakasta. Tämä olisi kaikkien etu: se laskisi työllistämisen kynnystä ja parantaisi osapuolien asemaa!

Palkanlaskenta pitää tehdä niin yksinkertaiseksi, että sen ymmärtää jokainen työntekijä ja pienyrittäjä!

Koko järjestelmä voidaan myös korjata ja ongelmat ratkaista! Valta työelämän säännöksistä tulee ottaa takaisin parlamentille, eikä niitä pidä ripotella erilaisille intressiryhmille ja lobbaustahoille, jotka edustavat vanhaa maailmaa. Parlamentin pitää säätää työtä ja työsuhdetta koskevalla lainsäädännölle selkeä perusta, jossa ei ole liikaa yksityiskohtia ja ihmisten hallinnollista lokerointia. Sille pohjalle työn osapuolet voivat tietenkin sopia lisäyksiä, mutta minimiperusta pitää olla selkeä.

Nykyinen järjestelmämme TES-systeemeineen ja sosiaaliturvan siiloineen ei todellakaan toimi, eikä se ole jatkossa kenenkään etu. Pitää tunnustaa, että systeemi oli hyvä 70- ja 80-luvuilla, mutta se pitää nyt uudistaa!

Mitä mieltä sinä olet? Kerro kokemuksesi ja miten sinä uudistaisit työelämää?

palkkaus-fi_2_janne-square-900-pix-100dpi

Janne Isosävi, co-founder / Salaxy.com